Päijät-Hämeen hyvinvointialueen henkilökuljetusten välityksistä vastaa Lahden Aluetaksi Oy, joka välittää kuljetukset liikennöitsijöille, joilla on voimassa oleva kuljetussopimus Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kanssa. Sysmän alueen osalta kuljetuspalvelut järjestetään muulla tavoin.
Kuljetuspalvelu perustuu asiakkaalle myönnettyyn matkaoikeuteen, josta asiakkaalla on viranhaltijan myöntämä kirjallinen päätös. Kuljetuspalveluoikeus on aina henkilökohtainen ja henkilöllisyyden voi pyydettäessä todentaa kuljettajalle esimerkiksi KELA-kortilla.
Välityskeskuksen asiakastietorekisteriin on ilmoitettu asiakkaan matkustusoikeuden mukaiset kuukausikohtaiset matkat päätöksen voimassaoloajalla. Käyttämättä jääneet matkat eivät lisää seuraavan kuukauden käyttöoikeuden määrää.
Kuljetuksen omavastuuosuutta ei makseta suoraan taksissa. Päijät-Hämeen hyvinvointialue laskuttaa asiakkaalta matkojen omavastuuosuudet kuukausittain jälkikäteen käytettyjen matkojen mukaan. Laskutusvelvollisuus perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Kuljetusten omavastuuosuus noudattelee joukkoliikenteen voimassa olevaa hinnoittelua.
Kuljetuspalvelumatkoja ei ole tarkoitettu lääkärissä käynteihin tai kuntoutukseen liittyviin matkoihin. Kyseisten matkojen korvausta voi hakea KELAsta.
Matka tilataan mahdollisimman aikaisin, vähintään tuntia ennen matkan alkua. Suosittelemme tilaamaan säännöllisesti toistuvat matkat hyvissä ajoin etukäteen.
Välityskeskus lähettää asiakkaalle tilausvahvistuksen matkasta asiakkaan toivomalla tavalla (puhelu, tekstiviesti, sähköposti tai tilaussovellus).
Kysymykset tilaamiseen ja matkaan liittyen voi esittää välityskeskuksen henkilökunnalle.
Saat tilausvahvistuksen, jossa noutoaika vahvistetaan. Noutoaika saattaa poiketa 15 minuuttia toivotusta ajasta. Vastaavasti kuljettaja odottaa korkeintaan 15 minuuttia yli vahvistetun noutoajan lähtöosoitteessa.
Voit perua tai muuttaa tilaustasi ilmoittamalla siitä välityskeskukseen viimeistään 45 minuuttia ennen noutoaikaa. Myöhässä perutusta tilauksesta sinulta vähennetään yksi kuljetuspalvelumatka.
Matkalla saa olla yksi saattaja maksutta mukana. Saattajan on tultava kyytiin kuljetuspalvelumatkan alkaessa. Saattajana ei voi olla toinen vammaispalvelun kuljetuspalveluasiakas. Lisämatkustajat nousevat kyytiin sekä jäävät kyydistä asiakkaan kanssa samoissa kohteissa. Matkaasi voidaan yhdistellä muita matkustajia myös välityskeskuksen toimesta.
Lisätietoja
Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen Ohjeita
SOKU-sovelluksen käyttöönotto
